1.1.2008 alkaen Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten alueella partiopiirin tehtävistä vastaa Pohjanmaan Partiolaiset. Surffaa siis osoitteeseen www.pohjanmaa.partio.fi


Etelä-Pohjanmaan partiolaiset
  Etusivu
  Piiri-info
  Tapahtumat
  Piirihallitus
  Lippukunnat
  Viestintä
  Selkäsaari
  Palaute
  Arkisto
  Sivukartta

Lastulla Laulettiin

- Partioleiri "vanhaan malliin"

Kolme pikkulippukuntaa Suupohjan alueelta löivät leirihynttyyt yhteen ja pitivät yhteisen partioleirin Jurvassa 27.7-1.7; Lastu 2002. Saloveikot,Parranhaltiat ja Kytöveikot Jurvasta,Teuvalta ja Kauhajoelta päättivät järjestää partiolaisilleen perinteisen partioleirin.

Jurvan Saloveikkojen kämpän maasto antoikin sille mitä parhaimmat edellytykset. Kaikki piti valmistaa itse keittokatoksesta maakellariin ja perinteiseen "riukulaan". Lisäksi vartiot ja laumat saivat itse rakennella oman teltta-alueensa mieleisekseen.

kuva

Vartiolaiset saapuivat leirille torstaina ja edessä oli koko illan kestänyt rakentamisurakka leirinjohtaja Tuomas Niemi-aron johdolla. Hänen "iskuryhmänsä" johon kuuluivat Lotta ja Leena Antila, Reetta Seppälä sekä Karri Järvi Saloveikoista ja Suvi Tasanko emäntänä Kytöveikoista tottakai kantoivat arvokkaan kortensa lastukekoon.

Leirin rakentelua riittikin yömyöhään ja kun 12 hengen vartsalaispoppoo vihdoin pääsi makuupussin kuivaan lämpöön taivaalta tihmuavan sateen alta, olikin muutaman tunnin päästä herätys. Perinteinen leirikaste annettiin Lastulaisille kosteassa kesäyössä ja taisi yöuni jäädä vähiin kun herätys huudettiin perjantaina jo seitsemältä aamulla. Vartiolaisilla alkoi valmistautuminen leirihaikkiin jonka Karri oli ansiokkaasti suunnitellut.

Iltapäivällä kun viimeinen vartio pääsi lähtöpaikalle he yhyttivätkin samalla ensimmäiset paikalle saapuvat sudenpennut. Sudarit leiriytyivät Lastulle Noora Lehtolan(Parranhaltijat) ja Esa Latva-Laturin (Kytöveikot) johdolla puolijoukkuetelttoihin joiden pystyttämisessä ähellettiinkin muutama tunti kun jouduttiin valmistamaan kummankin lauman teltan maakiilat ja toisen teltan keskisalko itse.

kuva

Sudenpentujen oma leiripäivä saatiinkiin lopulta pulkkaan lauman viirien valmistamisen ja iltanuotion jälkeen ja päästiin yöpuulle. Kytöveikkojen ja Parranhaltijoitten sudarit joita oli 14 kappaletta,8-poikaa ja 6 tyttöä, säästettiin leirikasteen riemuilta ja kaikki nukahtivatkin pian makuupusseihinsa vaikka telttojen kattoon ropsahtelikin välillä sade.

Lauantaina puolen päivän aikaan leirillä alkoi vilske kun Sisut kuuden hengen voimin Jaakko Niemi-aron johdolla ja vartiolaiset haikilta saapuivat supejen seuraan. Sisulaiset pystyttivät samanlaisen niger-telttakunnan kuin vartiolaisetkin. Sisulaiset pyykäsivätkin komean leiriportin telttavartionsa eteen joka toimi samalla käytännöllisenä makuupussin kuivautelineenä.

Vartiolaiset alkoivat tehdä perinteisiä leirisauvoja jotka valmistettiin juurta myöten maasta irrotetuista männyn varsista. Juuri osa putsattiin vedessä ja puu kuorittiin. Juuresta tulikin vartiolaisten sauvoihin komeat kädensijat. Vartiolaiset valmistivat myös köysistä pannunlauset joka olikin vaativaa puuhaa.

kuva

Sudenpentujen päivä kului leirihuivien ompelussa aika pitkään ja iltapäivällä päästiin valmistamaan oman teltan eteen inkkarien toteemipaalut tukeista jotka upotettiin maahan, veisteltiin, maalattiin ja koristeltiin. Samalla kyllä sudenpennutkin "maalautuivat" ja tärpättiäkin kului käsien putsaamiseen. Äideille jäi sitten lopputyö kun he saivat käsiinsä lastensa vaattteet.

Illalla vartiolisille pidettiin hetki vanhojen partiopartojen seurassa muisteloitten ja vakavankin partioaatteen pohtimisen kera. Sudenpennut ja Sisut viettivät yhteisen hetken perinteisten partiolaulujen ja leikkien parissa josta lähtien laulu alkoikin raikua spontaanisti joka paikassa.

Lastulle olikin ominaista laulu ja leikki sekä hymyilevät partiolaiset ja tosi mahtava leirihenki. Yhteisellä iltanuotiolla se vain vahvistui.

kuva Sunnuntaipäivä oli valmistautumista illan vanhempien vierailuun mutta sitä ennen pidettiin maastorata johon tehtiin 6-sekajoukkuetta supeista, sisuista ja vartiolaisista. Rasteilla oli kätevyyttä ja ketteryyttä vaativia tehtäviä, laulutusrasti,leikkirasti, kuvataiderasti ja lippukoulutusrasti. Sekajoukkueet oppivat näin tekemään yhteistyötä hyvin erilaisten partiolaisten kesken.

Ilta huipentui ohjelmaltaan rikkaaseen iltanuotioon jonka jälkeen sisulaiset ja sudenpennut pakkasivat kampsunsa kokoon ja lähtivät kotimatkalle vanhempiensa kanssa. Vartiolaiset jäivät vielä leirille leirin purkamishommiin ja jättivät Lastun maanantaina puolenpäivän aikaan partioreput uusia partioelämyksiä ja muistoja täynnä.

Kokemus yhteisleiristä oli todella hyvä ja onnistunut. Sitä harjoiteltiin jo edelliskesänä Jurvalaisten ja Kauhajokisten kesken, ehkä ensi kesänä Teuvalla jatketaan toivottavasti mukana myös muitakin Suupohjan alueen lippukuntia.

Esa Latva-Laturi

Päivitetty: 30.8.2005 14:52 - webmaster@epp.partio.fi